keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Mustikkajogurttikuorrute

En tiedä, onko kovin normaalia sanoa, että herätyskelloni kilahtaessa soimaan aamuvarhaisella minulla oli ensimmäisenä mielessä liilan värinen kynsilakka. Minun on vaikea selittää edes itselleni mistä ihmeestä olin onnistunut kehittämään yhden yön aikana rauhallisesti uinuessani obsession ainoaan pastellisävyyn, josta en ole aiemmin välittänyt vähääkään. Kun pakkomielle kuitenkin oli syntynyt, ei minulla ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin marssia kauppaan hakemaan jotain, jolla voisin täyttää mieleni kaihon.

Kun vihdoin muilta toimiltani ehdin, suuntasin Stockalle järjettömän kiireen vallassa muutamia minuutteja ennen sulkemisaikaa. Onnistuin paikantamaan hyllyiltä kaksi silmääni miellyttävää sävyä, toisen tummemman ja toisen vaaleamman. En kuitenkaan vain kertakaikkiaan osannut päättää, kumman lakan tahtoisin. Niinpä päätin ottaa molemmat!

Kotona en osannut valita kumpaa lakkaa tahtoisin ensin kokeilla. Niinpä päätin kokeilla molmpia!

Tällaiset kynnet sain aikaiseksi:


Voi että kuinka tykkäänkään lopputuloksesta! Minulle tulee mieleen mustikkajogurtti, kevät ja linnunlaulu :)


Jotta kynsien ei tarvitsisi edustaa olemukseni ainoaa väriläikkää, meikkasin silmäni uudella Coastal Scents 88 Eye Shadow -paletilla. Valitsin ulkonurkkaan keskiliilan sävyn ja luomivakoon vaaleahkon pinkin sävyn. Lopulla luomella kimalteleekin luottoluomivärini MSCHIC Seppälä Sparkling Baby Pink.


Kuva ei kyllä parhaalla mahdollisella tavalla toista silmämeikkini värejä. Hemmetin talvi, pimeys ja huono valaistus!

Loppuun vielä kuva hankkimistani kynsilakoista. Kyseiset yksilöthän ovat Max factor Max Effect Mini Nail Polish 08 Diva Violet ja IsaDora Wonder Nail 616 Pink Cadillac.


P.S. Unohdin aiemmin mainita, että laitoin molempia lakkoja kaksi kerrosta ja sivelin päälle O.P.I:n Start to Finish Base and Top Coat -lakkaa.

Ei kommentteja: