Persikkaa ja punaruskeaa
Pinkin persikkainen Fast-Ball on niin kaunis, että voisin ihailla sitä varmaan viikon putkeen! Tähän meikkiin se sai parikseen punaruskean Bitterin. Luomivaossa lisäksi Framed, jolla häivytin luomivärien rajaa. Silmän sisänurkkaan ja kulmaluulle levitin varovaisesti Bones-nimistä helmiäissävyä. Rajauksen tein Paesen Kashmir-luomivärillä.
Vihertävän ruskeaa
Tähän meikkiin yhdistin sävyt nimeltä Robbery ja Crowbar. Robbery oli kovasti mieleeni ja käyttäytyi moiteettomasti, mutta Crowbar paljastui käytössäkin ikävän hileiseksi. Napista ei aluksi tahtonut millään irrota pigmenttiä, minkä lisäksi Crowbar varisti hileitään pitkin naamaani. Vaikeuksista huolimatta pidin lopputuloksesta, vaikka siitä tulikin vähemmän vihreä kuin olin odottanut.
Liikkuvan luomen sisäosassa siis Robbery ja ulko-osassa Crowbar. Luomivaossa tummanruskea Delete ja silmän sisänurkassa ja kulmaluulla taas kevyellä kädellä levitetty Bones.
Oranssi viettelys
Tähän meikkiin halusin väkisin sisällyttää räiskyvän oranssin Flamen, joka muistutti surukseni koostumukseltaan Crowbaria. Flame ei varissut yhtä pahasti, mutta pigmenttiä kyseisestä luomiväristä oli ihan mahdotonta saada irti. Luomille siirtyi lähinnä oranssinsävyisiä hileitä kuten kuvista näkyy.
Liikkuvan luomen sisäosassa Framed, keskiosassa Flame ja ulkonurkassa Bitter. Sävyt toistuvat vastaavassa järjestyksessä myös alaluomella. Kulmakarvan alle ja silmän sisänurkkaan levitin Inglotin valkeaa mattaluomiväriä, jonka häivytin Macin Pick Me Up -nimisellä sävyllä. Ruskea rajaus on tehty Paesen Kashmir-luomivärin sijaan Vice 4:stä löytyvällä tummanruskealla Delete-sävyllä, joka muistuttaa erittäin paljon Kashmiria.
Harmaata ja luumua
Tässä meikissä halusin välttämättä käyttää Grip-sävyä, joka sisältää ihanasti kiiltäviä shimmerhippusia. Gripin pariksi pääsi silkasta kokeilunhalusta kauniin luumuisa Pandemonium, sillä en ole tainnut ikinä yhdistää harmaata ja luumua samaan meikkiin.
Liikkuvan luomen sisäosassa Grip ja ulko-osassa Pandemonium. Kulmakarvan alle ja silmän sisänurkkaan levitin jälleen Inglotin valkeaa mattaluomiväriä tuomaan valoa muuten niin tummaan meikkiin. Häivytyksessä Bones.
Minusta on hauskaa katsoa näin jälkikäteen viikon meikkejä. Vaikka aamuisin kuvittelin tekeväni kovinkin erilaisia yhdistelmiä, meikit näyttävät silti hyvin samankaltaisilta. Joululomalla on kuitenkin onneksi enemmän aikaa meikata ja suunnitella erilaisia väriyhdistelmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti