Mennään kuitenkin pidemmittä puheitta asiaan eli kurkistetaan, miltä uusi aarteeni Vice 4 näyttää ja mitä olen ostoksestani tykännyt.
Ulkokuoreltaan Vice 4 on todella hieno ja omaperäinen. Käytännöllisyydestä en sen sijaan ole niinkään varma. Vaikka pakkaus on tukeva ja laadukkaan oloinen, arvelisin, että hieman muusta pakkauksesta irrallaan oleva muovinen koristekehikko saattaisi etenkin meikkipussissa ottaa osumaa. Onneksi kuljetan luomivärejä mukanani vain äärimmäisen harvoin, joten pakkauksen toimivuudella ei ole minulle suurta merkitystä.
Vice 4:ssä on muiden Vice-palettien tapaan iso peili, joka pysyy kätevästi pystyasennossa sekä kaksipäinen sivellin. Jaksan aina hehkuttaa Urban Decayn sivellinten laatua, ja teen sen taas. Siveltimen toinen pää muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon Macin klassikoksi muodostunutta 239 -sivellintä ollen kuitenkin hieman kapeampi. Toisessa päässä taas on joustava, häivytykseen sopiva sivellin, joka uppoa kapeutensa ansiosta täydellisesti luomivakooni. Näin sillä saa tarvittaessa tarkkaakin jälkeä. Paletin mukana tuli myös musta meikkipussi, johon on painettu hopeisella paletin kannesta tuttu kuviointi.
Pientä epäröintiä aiheuttivat puolestaan runsaslukuiset vihreät luomivärit. Minulla ei sinänsä ole mitään kyseistä väriä vastaan, ja koen, että etenkin murretut virheän sävyt sopivat minulle hyvin. Käytän vihreää kuitenkin melko harvoin, minkä vuoksi pohdin pitkään, tarvitsenko todella palettia, jossa yksi viidesosa sävyistä tulee lähtökohtaisesti jäämään vähemmälle käytölle. Lopulta paletin muut ominaisuudet painoivat vaakakupissa enemmän.
Ennen kuin kerron ajatuksiani koko paletista, katsotaan ensin, millaisia tuntemuksia kukin luomiväri minussa herätti.
Aluksi ajattelin, että vaaleahko Bones olisi täydellinen kulmaluulle. Aavistuksen verran hopeaan vivahtava sävy sisältää kuitenkin mielestäni hieman liikaa helmiäistä näyttääkseen hyvältä.
Mattainen Grip sisältää runsaasti kauniisti kimaltavia shimmerhippuja. Gripin ulkonäkö hämää, sillä luomelle levitettynä se on loppujen lopuksi yllättävän tumma.
Mielestäni jokaisessa vähänkään isommassa luomiväripaletissa on hyvä olla yksi musta sävy. Vice 4:stä se löytyy satiinisen Deadbeatin muodossa. Deadbeat sisältää Gripin tapaan shimmerhippuja.
Beat Down on erittäin tumma, lähes mustappohjainen violetti, jonka hohtavat shimmerhippuset saavat sävyn näyttämään kirkkaassa valossa huomattavasti vaaleammalta ja eläväisemmältä.
Pandemonium on metallinhohtoinen tumman luumun sävyinen luomiväri. Myös Pandemonium sisältää shimmerhippusia, jotka kuitenkin useimmista muista paletin luomiväreistä poiketen tuntuivat ainakin ensimmäisillä käyttökerroilla varisevan ympäriinsä luomiväriä levitettäessä. Tätä ominaisuutta lukuun ottamatta Pandemonium on mielestäni koostumukseltaan ensiluokkainen ja kauniin pigmenttinen.
Framed on mattainen neutraali sävy. Aluksi ajattelin, että Framed voisi Bonesin ohella olla hyvä valinta kulmaluulle, mutta jo ensimmäinen kokeilu paljasti sen liian lämpimän sävyiseksi minulle. Framed toimiikin omassa käytössäni varmasti parhaiten häivyttämisessä.
Persikkainen Fast-Ball on yksi ehdottomista lempisävyistäni koko paletissa! Pigmenttinen koostumus on vertaansa vailla ja luomivärin kiilto on jotain aivan ennen näkemätöntä. Jos mahdollista, Fast-Ball näyttää luomella vielä ihanammalle kuin paletissa.
En tiedä, olenko ikinä kohdannut pinkkiä luomiväriä, josta en pitäisi. Kylmän fuksiansävyinen 1985 ei tee poikkeusta, etenkin kun koostumus ei jätä toivomisen varaa. Hauskana lisänä tässä luomivärissä on se, että se yhdistää pinkin värin ja syntymävuoteni!
Underhand on kaunis burgundynsävyinen luomiväri, jossa on mukana aavistus ruskeaa. Tämä on yksi lempisävyistäni eikä kokoelmastani löydy ennestään mitään tämän kaltaista.
Vaaleanliila, metallisen hohtava Harlot muistuttaa erästä Inglotin luomiväriä, joka on ehkä yksi kaikkien aikojen lempiluomiväreistäni. Harlot sopii minusta mainiosti tuomaan ripauksen vaaleutta muuten melko tummahkoon palettiin.
Discreet on aavistuksen harmaaseen vivahtava vaalea mattaluomiväri, joka sopii hyvin esimerkiksi kevyisiin päivämeikkeihin.
Grasshopper on hieno, lähes smaragdimaisen vihreä ja intensiivinen sävy, jossa on runsaasti kimmeltäviä shimmerhippuja. Tämä on juuri sen tyyppinen vihreä, jota minun on vaikea nähdä omilla luomillani, vaikka sävy onkin minusta paletissa upea. Ehkä pitää siis ottaa haaste vastaan!
Hienosti kimalteleva C-note tuo mieleen jäätyneen ruohon. Grasshopperiin verrattuna C-note on selvästi kylmempi, ja ehkä sen vuoksi minun mielestäni helpommin lähestyttävä.
Arctic on todella pigmenttinen, turkoosiin vivahtava teal. Minusta teal on vihreitä helpompi yhdistää eri sävyjen kanssa, joten uskoisin, että tälle luomivärille keksin paljon käyttöä, vaikka periaatteessa niputankin tämän mielessäni vihreiden sarjaan.
Robbery on jännittävä sekoitus ruskeaa, kultaista ja vihertäviä sävyjä. Upean metallinhohtoinen, mutta väritykseltään neutraalihko Robbery on helppo yhdistää mihin vain.
Bitter on punertava mattainen ruskea. Sävy on aavistuksen verran tummempi kuin miltä se paletissa näyttää. Tästä tykkään tosi paljon. Bitter sopii hyvin varsinkin paletin punertavien sävyjen kaveriksi.
Flame on mielettömän hienosti kiiltävä kirkas oranssi, jollaista en ole ennen nähnyt. Vaikka yleensä hieman kammoankin oranssia väriä, näen jo mielessäni monia yhdistelmiä, joihin Flame sopisi hienosti.
Low on harmahtava tumma ruskea, jossa on runsaasti shimmerhippusia. Low on Pandemoniumin tapaan hieman variseva, vaikka koostumus on muuten todella hyvä. Uskoisin, että varina helpottaa, kun luomiväristä saa kulutettua niin sanotusti pinnan pois.
Myös Crowbar sisältää varisevia, hieman kookkaampia shimmerhippuja. Pohjaväriltään Crowbar on musta, mutta runsaat kultaiset ja vihertävät kimalteet saavat sen ainakin minun silmissäni näyttämään enemmän kullanhohtoiselta tummanvihreältä. Tuntui kuin olisin nähnyt vastaavanlaisen sävyn jossain toisessakin Urban Decayn paletissa, vaikka kaikkien Vice 4 -paletin sävyjen pitäisikin olla aivan uusia. Lopulta sen keksin; Crowbar muistuttaa Vice 2-paletin Stash-sävyä. Stash on mielestäni kuitenkin jonkin verran pigmenttisempi. Crowbar onkin minusta tämän muuten niin tasalaatuisen paletin heikoin lenkki ainakin swatchin perusteella. Pitää katsella, josko se meikissä käyttäytyisi paremmin.
Delete on tumma, suklaisen ruskea mattaluomiväri, joka sopii hyvin tasapainottamaan värikkäämpiä meikkejä, ja toisaalta tuomaan tummuutta neutraalimman sävyisiin arkimeikkeihin.
Olen todella iloinen, että päädyin lopulta ostamaan Vice 4:n. Luomivärit ovat upeita ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta todella pigmenttisiä. Pidän myös sävyvalikoimasta, joka sopii todella hyvin silmieni väriin. Aivan erityisesti mieltäni lämmittävät esimerkiksi Fast-Ballin, Flamen ja Underhandin kaltaiset erikoisemmat ihanuudet. Paletilla on helppo keksiä erilaisia yhdistelmiä, mikä ei ole itsestään selvää kaikkien palettien kohdalla.
Valtaosa paletin sävyistä sisältää jonkinlaista kimalletta, mikä on kaltaiseni kimalluksen ystävän mielestä vain hyvä asia.Vaikka jotkin luomiväreistä karistelivatkin shimmerhippusia ympäriinsä, suurin osa shimmeriä sisältävistä sävyistä käyttäytyi täysin moitteettomasti.
Lähes kaikki paletin neutraaleista sävyistä ovat puolestaan mattaisia, mikä on mielestäni toimiva ratkaisu. Tykkään nimittäin yhdistää mattaisia ja kimmeltäviä luomivärejä keskenään, ja koska käytän usein maanläheisiä sävyjä tasoittamaan muuten värikkäiden meikkien väriloistetta, saan näin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Paletissa jäin eniten kaipaamaan toimivaa kulmaluun sävyä. Ilman sitä paletti ei mielestäni ole yksinään käyttökelpoinen, vaan kaipaa seurakseen vähintään erillisen kulmaluulle sopivan luomivärin. Tämän vuoksi en ottaisi Vice 4:sta ainoaksi paletiksi mukaan vaikkapa matkalle. Olisin lisännyt palettiin myös yhden hieman vaaleamman ruskean luomivärin. Bitter ja Delete ovat kauniita ja toimivia sävyjä, mutta minun makuuni ne ovat turhan tummia esimerkiksi häivyttämiseen. Näistä pienistä puutteista huolimatta pidän Vice 4:sta erittäin paljon!
Miltä Vice 4 sinusta näyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti