tiistai 26. toukokuuta 2015

Last Friday Night

Otsikko on periaatteessa hieman hämäävä, koska oikeastaan kynsiäni koskevat tapahtumat saivat alkunsa lauantai-iltana... Edellisen postauksen silmämeikistä innostuneena päätin nimittäin lakata myös kynteni silmämeikin sävyihin sopivaksi. Lisäksi päädyin myös kynsipuolella kokeilemaan erästä jo pitkään omistamaani sävyä, jota en ole aiemmin raaskinut käyttää. Jemmailun kohteeksi joutunut lakka on Opin Katy Perry -kokoelmassa ilmestynyt Last Friday Night. Last Friday Night -lakassa on kynsillä hennon sinertävä pohjaväri, jossa on sähkönsinisiä ja hopeisia glittereitä.

Muistan, kuinka aikoinaan kehitin hieman myöhässä pakkomielteen Last Friday Nightiin enkä löytänyt sitä enää Suomesta. Viron matkalla sen sijaan tärppäsi ja sain kotiutettua lakan. Olin alun perin suunitellut yhdistäväni Last Friday Night -lakan liilaan, ja niin päätinkin tehdä.


Last Friday Nightin kaveriksi valitsin Isadoran Icy Lilacs -lakan ja nimettömän lakkasin Zoyan ihanalla Stevie -hiekkalakalla.


Nämä kynnet eivät ehkä ole onnistunein luomukseni, mutta olen kuitenkin iloinen, että niiden myötä sain vihdoin korkattua Last Friday Nightin, joka on luonnossa yhtä ihana kuin millaiseksi sen olin kuvitellutkin.

Onko sinulla taipumusta lakkojen jemmailuun?

Ei kommentteja: