sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Aamusta iltaan

Naked 2 -paletti on ollut ahkerassa käytössä siitä asti, kun kaivoin sen esiin meikkilipastoni uumenista. Senpä vuoksi ajattelinkin esitellä yhden vakiokäyttööni jääneistä luomiväriyhdistelmistä.


Pidän tästä meikistä erityisesti sen vuoksi, että se on tarpeeksi neutraali päiväkäyttöön, mutta kuitenkin riittävän tumma myös hieman juhlavampiin iltamenoihin.


Ihannetilanteessahan esimerkiksi työpäivän ja illan rientojen väliin jäisi sen verran aikaa, että ehtisi käydä kotona laittautumassa kokonaan uudestaan. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista tai aikataulullisesti järkevää. Silloin turvaudun yleensä tämän tyyppiseen silmämeikkiin, etenkin kun sen tekemiseen ei aamulla kulu normaalia meikkaussessiota pidempää aikaa.

Meikki syntyi seuraavasti:

Levitin ensin kuparinväristä Chopper -luomiväriä noin puoleen väliin liikkuvaa luomea ja jatkoin siitä YDK -nimisellä sävyllä. Häivytin molemia sävyjä hieman luomivaon yli. Meikki sai syvyyttä tummanruskeasta Busted -luomiväristä, jota levitin silmän ulkonurkkaan. Silmän sisänurkan sekä loppuosan alaluomesta kuorrutin sävyllä Bootycall. Lopuksi hävytin vielä turhan teräviksi jääneet reunat matalla kermanvaalealla luomivärillä Foxy. 

Mitäs piditte meikistä? Entä viihdyttekö samassa meikissä aamusta iltaan?

Ei kommentteja: