sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Haaveissa kevät 2011

Syksyn koittaessa ainakin minun mieleeni hiipivät kummasti haaveet tulevasta keväästä, auringonpaisteesta ja lämmöstä. Vaikka joka ikinen vuosi yritän kovasti oppia nauttimaan syksyn viilenevistä illoista, villasukista ja Salatuista elämistä, en kerta kaikkiaan mahda mitään sille tosiasialle, että kylmät vuodenajat eivät ole minua varten.

Tänä vuonna tiedän kevään odotukseni kuitenkin riistäytyvän täysin käsistä, sillä tarkoituksenani on valmistua ensi vappuna! Tälle on tietenkin ehtona se, että jaksan tehdä kirjoittaa graduni ja lukea hillittömästi tentteihin täysipäiväisen työssäkäynnin ohella. Senpä vuoksi blogissani saattaa olla aika ajoin hieman hiljaista.

En silti jaksa uskoa homman kuivuvan täysin kasaan, sillä tapaan palkita itseni onnistuneista suorituksista kosmetiikalla ;) Näin tälläkin kertaa, sain vihdoin hankkia itselleni Konad-aloituspaketin! Olin suunnittelut tälle viikonlopulle loputtoman määrän meikkipostauksia Konad-hehkutuksella höystettynä, mutta koska tulin kipeäksi, täytyi minun vuotavan nenäni vuoksi unohtaa kunnianhimoiset haaveeni ja tyytyä hieman tavallisempaan lakkaukseen sekä meikittömään nassuun.

Tein keväthaaveideni värimaailmaan sopivan lakkauksen:



Pohjalakkana on melkoisen uusi hankintani, OPIn Strawberry Margarita. Päälle levitin Kikon vaaleanpunaisena kimaltelevaa luottolakkaani 234.



Sellaista tällä kertaa :) Syys- ja lokakuu ovat tenttien osalta hieman rauhallisempaa aikaa, joten ehdin keskittyä olennaiseen hieman nykyistä useammin. Ei varmaankaan tarvitse selventää, mitä se olennainen voisi olla ;D

Ei kommentteja: