sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Roosa Nauha kynsissä

Eräänä jo valmiiksi myöhäiseksi venyneenä iltana päätin uhmata seuraavan aamun herätyskellon soittoa ja lakata vielä kynteni. Ajankohdan vuoksi kaipasin kuitenkin kynsilleni ennen kaikkea jotain helppoa ja nopeaa. Toisaalta keväinen sää houkutti kääntymään värikkäiden lakkojen puoleen. Lopulta muistinkin Lumenen Roosa Nauha -kynsilakan, joka rantautui kokoelmiini LivBoxin kautta.


Roosa Nauha on vaaleanpunainen hiekkalakka, jossa on hopeisia glitterpartikkeleita. Mielestäni hiekkalakat ovat ehdottomasti yksi parhaista kynsitrendeistä ikinä. Etenkin glitteriä sisältävät yksilöt ovat rouhean näyttävyytensä vuoksi aivan ihania! Vauhdikkaana ihmisenä arvostan myös sitä, että hiekkalakat kuivuvat poikkeuksetta hyvin nopeasti.


Kun ottaa huomioon värimieltymykseni sekä piirteet, joista kynsilakoissa yleensä pidän, Roosa Nauha on minulle aika lailla täydellinen lakka. Se kuivuu nopeasti ja on kaikin puolin kertakaikkisen kaunis. Pidän Roosa Nauha -kynsilakassa värin ohella erityisesti sen sisältämistä hopeisista hileistä. jotka kimaltelevat kauniisti varsinkin auringonpaisteessa.


Ainoa asia, mikä minua ei tässä lakassa miellytä, on sen saatavuus. Lakka taitaa nimittäin nimestään päätellen olla jonkinlainen kausituote. Lisäksi lakkaa sai aikanaan ostaa kaupoista vain yhdessä jonkin toisen Lumene-tuotteen kanssa. Vaikka tiedostankin olevani hiukan hupsu, suren jo etukäteen tämän pikkuiseen pulloon pakatun kynsilakkaihastukseni loppumista. Onneksi yhteinen taipaleemme on kuitenkin vasta alussa.

Ei kommentteja: