lauantai 2. toukokuuta 2015

Kynsienhoitorutiini

Suoritan kynsienhoitorutiinini yleensä pari kertaa viikossa, kun lakkaan kynteni. Aikaa rutiinin läpikäymiseen menee kahdestakymmenestä minuutista hieman päälle puoleen tuntiin riippuen siitä, kuinka pitkä aika edellisestä kerrasta on. Jos kynnet ovat kasvaneet todella paljon tai kynsinauhat ovat erityisen karseassa kunnossa, aikaa kuluu tietysti enemmän kuin vain pienen siistimisen yhteydessä.


Kynsiä on toki ulkoisten keinojen ohella vähintään yhtä tärkeää hoitaa myös sisäisesti. Monivitamiinitablettien lisäksi syön erityisesti kynsiä ja hiuksia ajatellen Biotiini Strong Hair & Nail -nimistä biotiinivalmistetta. Myös kalkkitabletit vaikuttavat varmasti kynsieni kuntoon positiivisesti, vaikka niiden ensisijainen tarkoitus onkin varmistaa riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti.

Seuraavaksi esittelen teille kuitenkin tämänhetkisen kynsienhoitorutiinini sekä tämänhetkiset suosikkituotteeni ulkoiseen kynsienhoitoon.

1.


Aloitan kynsienhoitorutiinini poistamalla kynnen päälle kasvaneet kynsinauhat Nfu Oh Cuticle Remover -nimisellä aineella. Sivelen tätä todella riittoisaa ainetta kynnelle ja aineen ollessa vielä märkää ikään kuin kaavin kynsinauhat pois appelsiinipuutikun avulla. Jos kynsinauhat ovat päässeet villiintymään oikein urakalla, saatan toistaa käsittelyn pariin otteeseen. Tämän vaiheen jälkeen pesen käteni huolellisesti.

2.


Cuticle Removerin jäljiltä kynnet tuntuvat kovin janoisilta ja kuivilta, joten käsien pesun jälkeen onkin hyvä hetki levittää kynsille kynsiöljy. Suosikkiöljyni on Opin Avoplex Nail & Cuticle Replenishing Oil. Öljyn käyttäminen on auttanut erityisen paljon kynsien liuskoittumiseen. Lisäksi öljy kosteuttaa mukavasti kuivia kynsinauhoja ja kynsien vierustoja. Voisin kyllä käyttää öljyä hieman nykyistä ahkeramminkin, sillä käteni ovat kauttaaltaan hyvin kuivat ja kynsien vierustat näyttävät sen vuoksi herkästi hyvin kärsiviltä.

3.


Öljyn imeytyessä viilaan kynteni. Trindin lasiviilani on yli kymmenen vuotta vanha ja se alkaa osoittaa kulumisen merkkejä. Edessä on siis uuden viilan hankinta. Lasiviilan paras puoli on, että sitä käyttäessä kynttä voi viilata myös edestakaisella liikkeellä vahingoittamatta sitä.  Minun lasiviilassani on kaksi puolta, Toinen puoli on karheampi ja sen avulla on helppo viilata kynttä lyhyemmäksi. Vähemmän karhealla puolella on puolestaan kätevä suorittaa vain pieni siistiminen, jos kynttä ei ole niinkään tarpeen lyhentää.

Opin kynsibufferilla hion viilaamisesta kynsien päihin kiinni jääneet rippeet pois. Lisäksi bufferi siloittaa kynsiä eivätkä ne tunnu viilamisen jälkeen teräviltä.

Jos kynnen pinnassa on liuskottumia, hion ne näkymättömiin Trindin taikaviilan avulla. Viilassa on neljä erilaista hiomapintaa, joita peräkkäin käyttämällä esimerikiksi liuskottumat siloittuvat helposti.

4.


Viilaamisen jälkeen pyyhin imeytymättä jääneet öljyt pois kynsistä ja levitän kynsien kärkiin Mavalan Scientifique -kynnenvahvistajaa. Tuote imeytyy kynsiin ja vahvistaa niitä. Aiemmin kynteni katkesivat todella syvältä, mutta aloitettuani Scientifiquen käytön, kynnet eivät ole katkenneet enää yhtä pitkältä.

5.


Kun Scientifique on imeytynyt, levitän kynsille Opin Nail Envy -lakkaa. Mikään muu tuote ei ole vaikuttanut yhtä ratkaisevasti kynsieni kuntoon. Kynteni kasvavat todella nopeasti ja tuntuvat vahvoilta. Nail Envy on ehdoton luottotuotteeni, jonka käyttöä en aio ikinä lopettaa, jos se on minusta kiinni. Pullo on kyllä kallis, mutta todella riittoisa ja jokaisen sentin arvoinen.

Kokeilin välillä myös Livboxista saamaani Trindin Nail Repairia, mutta se ei vetänyt alkuunkaan vertoja Nail Envylle. Kynsieni kunto huononi saman tien ja ne katkeilivat herkemmin. Itselläni Nail Envy siis toimii huomattavasti paremmin.

Ainoa miinuspuoli Nail Envyssä on, että aine tuppaa loppua kohden paksunemaan hieman, jolloin sen kuivumista joutuu luonnollisesti odottelemaan kauemmin. Ostin hetki sitten uuden pullon Nail Envyä ja suorastaan hämmennyin, miten juoksevaa, nopeasti kuivuvaa ja muutenkin paremmin käyttäytyvää tuore lakka olikaan.

Kynsienhoitorutiinini päättyy aina värilakan levittämiseen. Erillistä aluslakkaa en Nail Envyn lisäksi käytä. Nail Envy on mielestäni estänyt erinomaisesti kynsieni värjääntymisen enkä ole huomannut, että se olisi ikinä päästänyt kirkkaimpiakaan värejä lävitseen kynnelle.

Olen vuosien varrella kokeillut erilaisia kynsienhoitotuotteita ja tutustun toki edelleenkin mielelläni kaikenlaisiin uutuuksiin. Nail Envy on kuitenkin kuulunut satunnaisia syrjähyppyjä lukuun ottamatta kiinteänä osana rutiineihini jo yli kuuden vuoden ajan eikä yhteiselle taipaleellemme näy loppua. Jos minun pitäisi siis valita yksi ainoa tuote kynsienhoitotuote koko loppuelämäkseni, olisi se ehdottomasti Nail Envy.

Miten sinä hoidat kynsiäsi? Entä onko sinulla luottotuotetta, jota et vaihtaisi mistään hinnasta?

Ei kommentteja: