sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Huulilakkarakkaus

Ihailen huolitellun näköisiä ihmisiä, jotka ovat kotoa lähtiessään jaksaneet kesyttää hiuksensa kampaukseen ja punata huulensa. Itse en vaivaudu koskaan laittamaan hiuksiani ja huulillanikin nähdään huulipunaa vain harvoin.  Pidän kyllä kovasti huulipunan tai -kiillon meikille antamasta viimeisestä silauksesta, mutta minua ei useinkaan huvita kokea kaikkea sitä vaivaa ja epämukavuutta, joita huulille suunnattujen meikkituotteiden käyttäminen edellyttää.

Erityisen vaivalloiseksi koen huulipunan tarvitseman jatkuvan tarkkailun ja korjailun. Ruokailun jälkeen on pelättävä, onko väri kulunut pois epätasaisesti tai levinnyt pitkin naamaa. Välillä pitäisi muistaa irvistää peilikuvalleen nähdäkseen, ettei hampaissa ole huulipunatahroja tai suunpielissä inhottavaksi valkoiseksi limaksi kasaantuneita huulipunanjäämiä.  Toisinaan taas huulet saattavat kuivua kesken päivän niin, että huulipuna saa olemuksen näyttämään lähinnä groteskilta. Ja kukapa tykkäisi, kun tuulessa hulmuavat hiukset tarttuvat huulikiiltoon ja levittävät ruoskanomaisin piiskauksin kiimaliiman pitkin naamaa...

Suhteeni useimpiin huulipuniin tai -kiiltoihin ei siis alkuihastuksen jälkeen säily pitkään kovinkaan lämpimänä. Nyt olen kuitenkin löytänyt poikkeuksen sääntöön. Kyseinen tuote on L'orealin ystävämyynnistä löytämäni YSL Vernis à Lèvres Rebel Nudes Glossy Stain -huulilakka sävyssä Violine Out Of Control.


Kuvassa melko villinvärinen tuote on huulilla yllättävän kesy, sillä huulilakka on koostumukseltaan hieman läpikuultavaa. Tuotetta voi kuitenkin halutessaan kerrostaa jonkin verran, jolloin väri muuttuu astetta intensiivisemmäksi. Lakka on pohjaväriltään violetti, ja se sisältää hyvin pieniä, sinertävän sävyisiä kiillehippusia.


Levitysvaiheessa huulilakka tuntuu ensin todella nestemäiseltä, mutta asettuu nopeasti ja siististi huulille. Levittäminen on helppoa pehmoisella ja kätevästi muotoilulla applikaattorilla, joka annostelee tuotetta sopivasti.


Tuntuma huulilla on huulirasvamainen. Huulet tuntuvat kosteutetuilta eivätkä lainkaan meikatuilta. Tämä on todella mahtava ominaisuus ja saa minut tarttumaan huulilakkaan uudestaan ja uudestaan. Tuote ei myöskään maistu eikä tuoksu miltään.

Parasta huulilakassa on kuitenkin sen huolettomuus. Tuote on helppo ja nopea levittää, ja se saa huulet näyttämään todella huolitelluilta luomalla niille huulipunan ja -kiillon yhdistelmää muistuttavan lopputuloksen. Lisäksi lakka pysyy huulilla loistavasti. Se ei leviä eikä kasaannu suunpieliin. Syödessä lakka tietenkin kuluu huulilta, mutta se tekee sen kauniisti ja tasaisesti jättäen huulille kevyen sävyn.

Violine Out Of Control on ollut käytössäni lähes joka päivä ostohetkestä lähtien. Vaikka ostinkin oman huulilakkani edullisesti ystävämyynnistä, voisin jopa maksaa tästä tuotteesta sen normaalihinnan.Se on kaltaiseltani halpojen tai korkeintaan keskihintaisten huulituotteiden käyttäjältä paljon sanottu. Itse asiassa haaveissani on hankkia YSL:n huulilakka vielä joko nudena tai hentoisen vaaleanpunaisena versiona. Olettaen siis, että sellaisia kuuluu valikoimiin.

Onko jonkun muunkin rakkaus tätä tuotetta kohtaan yhtä pahasti Out Of Control?

Ei kommentteja: