sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun LivBox

Toinen toistaan lyhyemmät päivät, ikuinen harmaus ja kaiken alleen hautaava pimeys saavat  marraskuun vaikuttamaan yhdeltä, loputtoman pitkältä tunnelilta, jonka läpi on vain yritettävä selvitytyä. Samaan aikaan tuskastuttavan päättymätön harmaus saa ajan kulumaan jotenkin nopeasti. Nytkin kokonainen kuukausi on vain kadonnut jonnekin. Eipä siis ihme, että havahdun kirjoittamaan ajatuksiani marraskuun LivBoxista vasta tässä vaiheessa!


Hakieassani boxia postista muistan lähinnä ihmetelleeni sen keveyttä. Talven alkaneen juhlakauden tunnelmaa hehkuttava LivBox oli sisällöltään kuitenkin kaikkea muuta kuin köykäinen. Minun makuuni boxista löytyi paljon kiinnostavaa kokeiltavaa. Koska minulla on ollut kuukauden päivät aikaa testailla tuotteita, pystyn kertomaan niistä ehkä jotain muutakin kuin esitelehtiseen painetut tuotelupaukset.

Bernard Cassiere Bilberry Overnight Cream Mask


Tämän naamion nähdessäni suorastaan hypin riemusta! Pitkästä aikaa manteliton ja pähkinätön tuote! Tuotteessa on hieman oliiviöljymäinen, hyvin kevyt tuoksu, joka haihtuu nopeasti. Tuotetta voi käyttää joko naamiona tai voiteena. Itse olen levittänyt naamiota iholle ohuen kerroksen yön ajaksi. Aamulla ihoni on ollut lupauksen mukaisesti pehmeä ja tasaisen värinen. Pidän kovasti yöksi jätettävistä naamioista. Olen iltaisin usein laiskalla tuulella, minkä vuoksi pitkän vaikutusajan edellyttävät poispestävät naamiot jäävät yleensä käyttämättä. Tämä on ehdoton suosikkini marraskuun boxin tuotteista ja voisin hyvinkin kuvitella ostavani tästä täysikokoisen version.

Natural Code Candy Smile huulikiiltokynä sävyssä Cotton Candy


Huulikiiltokynä jättää huulille kevyen kiillon ja hennon värin. Tuote tuntuu huulilla miellyttvältä ja kosteuttavalta. Olen testaillut kynää muutaman kerran kotioloissa eikä se vaikuttanut kerääntyvän suunpieliin. Näkisin, että kynä sopii mainiosti talvisiin päiviin, joina kaipaa huulilleen pienen ehostuksen lisäksi myös kosteutusta. 

Marvis Cinnamon Mint hammastahna


Fluorin roolista hammastahnoissa on ymmärtääkseni ollut jonkin verran keskustelua. Vaikka en olekaan asiaan kovin paljoa perehtynyt, aion itse käyttää jatkossakin fluoria sisältävää hammastahnaa. Marvis pääsi kuitenkin kokeiluun eräänä iltana jolloin ajatus hampaiden harjaamisesta ei jaksanut inspiroida. Oudon makuisella tahnalla homma sai kuitenkin hieman jännityksen tuntua. Oikeastaan Cinnamon Mint oli makuna aika mehevä. Aion siis vastaisuudessakin tarttua putkiloon, kun kaipaan hieman eksotiikkaa.

Ibero irtoripset


Minä rakastan irtoripsiä ja tiettyä överiyttä, jota ne tuovat arkiseenkin silmämeikkiin. Niinpä kokeilin mielelläni myös Iberon ripsiä. Onneksi testiajankohdaksi valikoitui arkinen sunnuntai, jonka ohjelmaan ei sisältynyt mitään erikoista.  Ripset olivat nimittäin aikamoinen pettymys enkä kokenut saavani niiden avulla meikkiin mitään extraa. Vaikka omat ripseni ovat varsinaiset nysät, joiden tuuheudessakaan ei ole kehumista, eivät Iberon vaatimattoman lyhyet ja ohuehkot ripset erottuneet juuri lainkaan omien räpsyttimieni joukosta, Toki erittäin luonnollista ilmettä hakevalle ne varmasti sopisivat. Minä en tunnetusti luonnollisuudesta välitä, ainakaan juhlameikissä.

Bangerhead pinsetit


Minulla on Tweezermanin pinsetit, joiden nimeen vannon. Nämä yksilöt vaikuttivat kuitenkin melkoisen päteviltä ja olenkin pitänyt niitä käsilaukussani pinsettejä kaipaavia tilanteita varten. On mukavaa, kun ei tarvitse tien päällä ollessaankaan tyytyä mihin tahansa pilipalipinsetteihin.

Kaiken kaikkiaan marraskuun LivBox oli minulle tosi mieluinen ja toi kaivattua piristystä kirottuun pimeyteen. Onneksi huomisesta alkaen voi jo alkaa laskea päiviä jouluun. Itse harrastan kyseistä hommaa mieluiten Veikkauksen arpakalenterin merkeissä, 

Ei kommentteja: